Metsä Groupista Millennium-teknologiapalkinnon kumppani

Metsä Group, kansainvälisesti toimiva suomalainen metsäteollisuuskonserni ja kestävän biotalouden edelläkävijä, 0n aloittanut Millennium-teknologiapalkinnon kumppanina 1.1.2020.

Metsä Group on aloittanut yhteistyön Tekniikan Akatemia TAF:n kanssa Millennium-teknologiapalkintokumppanina. Kumppanuus vahvistaa vuoropuhelua ja yhteistyötä teollisuuden, akateemisen maailman ja valtion eri toimijoiden välillä. Kumppanuuden ytimessä ovat innovaatiot ja kestävä kehitys. Tämän päivänä kestävät ja globaalisti merkittävät läpimurtoinnovaatiot syntyvät yhä useammin eri toimijoiden ja alojen yhteistyönä.

”Metsiemme kestävästi kasvatettu puu sitoo hiiltä ja on siis ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. Puu on löytämässä tiensä entistä innovatiivisempiin tuotteisiin, joiden avulla fossiilivapaata tulevaisuutta voidaan rakentaa. Miellennium-teknologipalkinnon kumppanina haluamme olla mukana huippuluokan innovaatiotoiminnassa maailmanlaajuisesti ”, Metsä Groupin toimitusjohtaja Ilkka Hämälä sanoo.

”Suomi on Euroopan metsäisin maa, yli 70 prosenttia maastamme on metsien peittämää. Metsä on ollut aina osa suomalaisten elämää, ja me todella arvostamme ”vihreää kultaamme”. Yksi tärkeimmistä tekijöistä yhteiskuntamme vaurastumiselle on ollut kyky hyödyntää luonnonvaroja kestävästi. Metsä Groupin toiminta edistää uusiutuvan energian käyttöä ja energiatehokkuutta. Metsä Groupin kestävät ratkaisut globaaleihin haasteisiin heijastavat myös Millennium-teknologiapalkinnon arvoja, ja olemme iloisia uudesta yhteistyöstä”, Tekniikan Akatemia TAF:n toimitusjohtaja Ari Ahonen sanoo.

Millennium-teknologiapalkinnon kumppanit ovat tieteen ja teknologian edelläkävijöitä, jotka haluavat olla etujoukoissa rakentamassa kestävää maailmaa. Kumppaniorganisaatiot ovat vahvasti sitoutuneita tutkimukseen, tuote- ja palvelukehitykseen sekä innovaatioihin. Muut Millennium-teknologiapalkinnon kumppanit ovat Aalto-yliopisto, FIM, Neste, Nokia, Outotec ja Vaisala.

Lisätietoja

Juha Laine
Viestintäjohtaja, Metsä Group
juha.laine@metsagroup.com, 010 465 4541

Ari Ahonen
Toimitusjohtaja, Technology Academy Finland TAF
ari.ahonen@taf.fi, 0400 618 300

 

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.
www.metsagroup.fi 

 

Millennium-teknologiapalkinto on suomalainen kunnianosoitus ihmisten elämänlaatua parantaville innovaatioille. Kansainvälisen palkinnon voittajat ovat saaneet tieteelliseen tutkimuksen tulokset kukoistamaan konkreettisina innovaatioina ja uusina teknologioina, joilla vastataan aikamme suurimpiin globaaleihin haasteisiin. Palkinto on arvoltaan miljoona euroa, ja tasavallan presidentti on palkinnon suojelija. Tekniikan Akatemia TAF jakaa palkinnon joka toinen vuosi.
http://www.millenniumprize.fi/

Ajankohtaista