Millennium-paviljonki

Tekniikan Akatemia TAF järjesti teknologian ja innovaatioiden suurtapahtuman 28.4.–14.5.2014. Helsingin ydinkeskustan Kansalaistorille rakennetussa paviljongissa oli ohjelmaa yli kahden viikon ajan sekä Tekniikan Akatemian että kumppanien järjestämänä.

Tuhannet kävijät tutustuivat Millennium-paviljongin eri teknologiatapahtumiin, jotka käsittelivät teknologian ja innovaatioiden merkitystä yhteiskunnan kehittämisessä ja ihmisten elämänlaadun parantamisessa. Paviljongin 15 eri tapahtuman sisällöt vaihtelivat nuorisolle suunnatuista tilaisuuksista korkeatasoisiin seminaareihin. Viikkojen ohjelma huipentui Millennium-teknologiapalkinnon juhlallisuuksiin 6.–8. toukokuuta.

Yli 1500 neliön suuruinen Millennium-paviljonki sai innoituksensa Millennium-teknologiapalkinnon 10-vuotisjuhlasta. Paviljonki tavoitteena oli nostaa teknologia osaksi yhteiskunnallista keskustelua, ja medianäkyvyyden ja kävijämäärien ja palautteen perusteella teknologia nousikin puheenaiheeksi viikkojen aikana.

 

Millennium-paviljongin ohjelma: