Millennium-teknologiapalkinto jaetaan:

  • uraauurtavasta teknologisesta innovaatiosta, joka parantaa ihmisten elämänlaatua kestävällä tavalla
  • innovaatiolle, jota on jo sovellettu käytäntöön ja joka saa aikaan mittavia muutoksia nyt ja tulevaisuudessa
  • innovaatioille, jotka edistää korkealaatuista tieteellistä ja teknologiaan liittyvää tutkimus- ja kehitystyötä

 

Tarkemmat nimeämisohjeet ja nimeämisportaali englanninkielisellä sivustollamme.

 

“Vuonna 2004 perustetun Millennium-teknologiapalkinnon on saanut jo moni merkittävä tutkija, jota arvostetaan ihmisten elämänlaatua kohentavien läpimurtoinnovaatioiden kehittämisestä. Palkinnon jakajana Tekniikan Akatemialle on ensiarvoisen tärkeää, että palkinnon saajaehdokkaat arvioidaan perusteellisesti ja puolueettomasti. Siitä vastaa kansainvälisen palkintolautakuntamme. Niin kauan kuin arviointi on tiedeasiantuntijoiden käsissä, ansaitsevat tiedepalkinnot kansainvälisen tiedeyhteisön arvostuksen ja niillä on rooli innovaatiotoiminnan vauhdittajina ja esiin nostajina.

Millennium-teknologiapalkinto on vakiinnuttanut paikkansa tienraivaajana arvostetuille tiedepalkinnoille. Kansainvälinen palkintolautakuntamme on tunnistanut kerran toisensa jälkeen poikkeuksellisen lahjakkaita, uransa huipulla olevia tutkijoita, jotka ovat kehittäneet läpimurtoinnovaatioita. Nämä innovaatiot ovat saaneet aikaan runsaasti lisätutkimusta ja uusia sovelluksia ihmiskunnan hyväksi.

Huippuluokan palkintoehdokkaat ovat perustana kaikelle sille, mitä Millennium-teknologiapalkinnolla on saavutettu. Palkintomme nimeämiskauden aikana me luotamme kansainväliseen tiede- ja innovaatioyhteisöön: asiantuntijoihin, jotka tunnistavat tiedemaailman tulevat tähdet jo tänään. Olemme saaneet hienoja ehdokkaita koko palkinnon historian ajan ja luotamme siihen, että saamme niitä myös tällä nimeämiskaudella.” 

 

Juha Ylä-Jääski
Toimitusjohtaja
Tekniikan Akatemia TAF